Keskisen kyläkapalta ostamani pellavakangas meinasi pölyttyä arkkuun. Viimein hermostuttuani joka yläkaapit ja sängynaluset täyttäviin vanhoihin tyynyihin, kaivoin kankaan esille. Kaiveli on sen sortin myssääjä, että sillä ei kestä mikään tyynyntäyte kauaa elossa!
Kun sunnuntaiaamun puurot on keitetty ja syöty, Kaiveli saatu töihin sekä suosikkisarjat boksilta katottu, voi alottaa maksimaalisen rentoutumisen kirjan parissaaa tai kehittää jotain muuta teksaa, kuten virkkaamista...
Suosituimmat reseptit ovat lehdestä kopioituja tai repäistyjä sivuja, jotka sitten suuren suosionsa vuoksi ruukaavat mähmiintyä kovassa käytössä taikinaan. Loppujen lopuksi paperista ei saa mitään selvää. Joulukuussa YLE:n Strömsö ohjelmassaa tehtiin reseptikortteja. Päätin lomalla toteuttaa moiset myös itselleni.
Aikaisemmista virheistä viisastuneena päätin kokeilla tossujen tekoa uudelleen ja opiskella tällä kertaa ohjeet perusteellisesti. Tossuja tuli kahdet ja olen niihin nyt erittäin tyytyväinen.