SAUNAPUSSUKKA Molla Mills

Liikala Mervi 22.07.2014 21:21:52

Serkkuni Hannan blogissa tai FB päivityksissä vilahti kerran kehu Molla Millsin Virkkuri kirjoista. Kävin googlettamassa ja laitoin siltä istumalta varaukset kirjoista Orimattilan kirjastoon. Kirjat sain kuukautta myöhemmin.

Molla Mills on etelä-pohjanmaalainen taiteen maisteri ja käsityöläinen. Virkkuri kirjoissa Molla opettaa virkkaustekniikkaa ja antaa ohjeet itse tekemiin malleihisa. Mua eniten kiinnosti graafisten kuvioitten virkkaaminen, koska siihen en oo ite koskaan ennen törmänny. Lisäks se tuo kivasti vaihtelua tavan pitsiliinan virkkaukseen.

Ensin ajattelin tehä naistenviikon kunniaksi kaikille naistutuille pienet meikkipussukat. Koska sain idean maanantaina,  6 päivää ennen ensimmäistä, sunnuntaina olevaa Sarin päivää, ajattelin luopua viien pussukan tekemisestä kokonaan. Päätin tehä pussukan itelleni. Saunapussukan.

Malli löytyy Molla Milssin Virkkuri Muotoja ja pintoja kirjasta Saunapussin nimellä. Kirjan lankana on Liina kalalanka, mutta minä käytin kaapista löytynyttä valakosta ja mustaa Esito virkkauslankaa. Jätin mallista pois yhen mallikerran. Näin mun pussukasta tuli kooltaan 22 x 23cm. Liian pieni isomuotoseen saunomiseen, koska sisälle mahtu kasvopyyhe ja samppoo.

Pussukka valamistu täällä Vimpelin loman aikana. Velipojan vanha vyö otettiin uusiokäyttöön ja siitä leikattiin äitin kanssa sopivan kokonen lenksu.

 

Porukoitten takapihalla kolhoosisauna (sitä käyttää 3 pihapiirin taloutta) on saanu tällä viikolla kunnon painepesuripesun sisältä ja ulukoa, se on nostettu maan sisältä ylös kunnon perustuksen päälle, ulkopuolen vanhat maalit on rapsittu ja uusi maali on vielä tämän viikon sisällä pinnassa. Maali oli niin älyttömän kallista saunaan, että päätettiin porukalla 2 vuojen sijasta saunoa tällä saunalla vielä ainaki 4 vuotta.

♥ Mervi ♥

« takaisin





Kommentoi

Nimesi :
Sähköpostisi :

Teksti :

Vahvistuskoodi:
CAPTCHA Image

Päivitä:

Reload Image

Anna koodi::