DAJM-VALKOSUKLAAKAAKKUA JA MONTTULIHAA

Liikala Mervi 24.06.2014 19:50:43

Ensimmäisenä Juhannuksena täällä maalla asuessa, viime vuonna siis, kokeiltiin rosvopaistia ekan kerran. Me onnekkaat kun saatiin hetivalamis rosvopaistikuoppa Kaivelin talokaupan mukana. Kaivelin veli oli tehny kuopan ja vuorannu sen joltain Salliselta nyysityillä hautakivenpalasilla. Pohjallakin on iso (hauta)kivi, joten kuoppa on todella luksus. Kaivelin veljen vaimo Jenni on silleen verbaalisesti ylilahjakas ja on kirjottanu joskus paikallislehteen Kermaperänurkkaan ohjeet monttulihaan. On siis hyvä monttu ja hyvät ohjeet! Näitä testattiin taas tänä Juhannuksena, jälleen hyvällä menestyksellä. Kaivelilla meinas oikeasti kuola valahtaa suupielestä, kun availi kääröä!!! Tällä kertaa laitettiin myös grillikylkeä toiseen kääröön ja sekin toimii. Ite paisti olis saanu olla pari tuntia kauemmin, mutta ihan syötävää sekin oli. Lopusta lihasta tehtiin viikolla lihakeittoa.

Ohje erittäin lyhennettynä versiona:

  1. Montun pohjalle montun reunojen yli riittävä verkko. Verkon päitten päälle kannattaa laittaa kivet painoksi.
  2. Verkon päälle tehään isot tulet, piellään 4 tuntia.
  3. Sillä välin paketoidaan lihapaakki marinoitua tai muuten maustettua lihaa, mielellään rasvasta, seuraavasti: Kääri paakki tiukasti veessä kasteltuun ja kuivaksi puristettuun voipaperiin ja sen jälkeen useampaan napakkaan foliokerrokseen. Kääri paakki vielä moninkertaisesti sanomalehteen ja pyöräytä ympärille rautalankaa. Upota paakki lopuksi veteen niin, että sanomalehdet vettyy.
  4. 4 tunnin päästä annetaan tulien lauhtua hiillokselle. Nostetaan verkon avulla hiillos syrjään
  5. Uusi verkko pohjalle ja paakki verkon päälle. Paakin päälle päälle 10cm hiekkaa.
  6. Hiekan päälle verkolla syrjään nostettu hiillos. Laita kivet taas painoksi verkon päihin.
  7. Hiilloksen päälle tehään pieni notski jota ylläpidetään noin 4 tuntia.
  8. 4-6 tunnin kuluttua nostetaan verkon avulla ensin hiillos pois ja toisen verkon avulla paakki hiekan alta.

Ylimmäinen kuva on otettu viime kesältä. Kaiveli haki "vähän" hiekkaa... Piti oikeen ottaa kuva ja brassailla tottakai pikkuveljelle, että näin täällä meilläpäin!!! Tulien pidosta ei kuvaa ollu, joten toisessa kuvassa nyytit ja kolmannessa Kaivelin tekemä munasalaatti ja kattaus ♥

 
 
 

Jälkkäriksi kokeilin vaalenpunainenmarenki.blogspot.fi kautta löytyneen maukkaalta kuulostavan Dajm-valkosuklaajuustokaakun ohjetta. Naam, hyvää tuli! Sain aikaseksi jostain syystä 1,5 kaakkua, joten päättelin mun irtopohjavuuan olevan siis tavallista pienempi. Tähän ohjeeseen siis ISO irtopohjavuoka. Ohjeeseen pääset tästä linkistä. Sekotin dajmrakeet massan sekaan, enkä laittanu niitä kahen massakerroksen väliin, kuten ohjeessa neuvottiin. Kokeilin muuten pakastaa pienemmän kakun ja ihan hyvällä menestyksellä.

 
 

Mervi

« takaisin





Kommentoi

Nimesi :
Sähköpostisi :

Teksti :

Vahvistuskoodi:
CAPTCHA Image

Päivitä:

Reload Image

Anna koodi::







INFO

Ethän käytä kuvia ilman lupaani!


LATEST IN CATEGORY
ARCHIVE